Laatu ja toimivuus ovat HYPRO:n mantra!
Hei,
Olen Jonas Sjöberg ja asuinpaikkakuntani on Nol (30 km Göteborgista pohjoiseen). Ostin HYPRO 300:n keväällä 2007. Vertailin markkinoilla olevia koneita, mutta koska teen nuoremman metsän harvennushakkuita, totesin sykesyöttöisen koneen olevan liian hitaan. Niinpä suuri syöttönopeus ja se, että 300:lla saa käsiteltyä halkaisijaltaan myös 5 cm puita, teki valinnan helpommaksi. Myöskään HYPRO:n korkeatasoinen laatu ja viimeistely eivät valintaa lainkaan vaikeuttaneet.
Odotukset 300 kohtaan olivat yksinkertaiset: että tekisin sillä tarvittavat hakkuut ja harvennukset. Edessäni oli kuitenkin lähes 40 hehtaarin savotta. Metsää kaatui paljon myrskyssä 1969, ja edelliset omistajat olivat menettäneet mielenkiintonsa metsänhoitoon. Ostimme tilan 1999, ja kului useampia vuosia ennen kuin ymmärsin, että aikani ei riitä muuta kuin polttopuiden keräämiseen omaan käyttöön, puhumattakaan siitä että olisin päässyt harvennustöihin. Syksyllä 2006 päätimme investoida traktoriprosessoriin jotta pääsisimme työhön. Noin 80 % metsästämme on mäntyä ja 10 % kuusta. Maastoon kuuluu järviä, soita, kallioita eikä siellä ollut teitä.
Sain ensivaikutelmat koneesta, kun yhtiössä kurssilla ollessani näin miten hyvin koneet Lönsbodassa koottiin; vaikutus oli hyvin positiivinen. Odotukset olivat korkealla siitä, miten kone omassa metsässäni toimisi. Kesti ensin muutamia tunteja tutustua koneeseen, ennen kuin opin tuntemaan koneen isot voimavarat. Varmasti se johtui myös siitä, että opin konetta paremmin käyttämään.
Nyt kun olen konetta käyttänyt muutamia vuosia, se on vain "kasvanut", se tuntuu hyvin suunnitellulta ja juuri niin nopealta kuin olin odottanutkin. Koska käytän moottorisahaa vain kaatamiseen ja HYPRO tekee "loput", jaksan hakata alueita, jotka ovat melkein yhtä suuria kuin "aidolla" harvesterillakin tehtäessä. Olen edelleen hyvin vaikuttunut koneen nopeudesta, mutta yksi suurimmista eduista minulle on se, että valmis puutavara tulee kootuksi suoraan ajoreitille, josta traktorilla on helppo koota kuorma. Nosturin puuttuminen ei minulle ole ollut pulma, koska maastosta johtuen joudun kuitenkin hyvin paljon vetämään puita vinssillä.
Näkemykseni HYPRO:on on muuttunut vain siihen suuntaan, että nyt ymmärrän heidän haluavan tehdä todella hyviä tuotteita eikä vain tuoda pikaisesti mitään puolivalmista esille. Vaikka olen muutamia kertoja yliarvioinut koneen kyvyt, kone ei ole niistä kerroista särkynyt tai lakannut toimimasta. En ole tarvinnut moniakaan varaosia, mutta ne yhteydenotot, jotka olen tehtaalle ottanut, ovat aina hoidetut nopeasti ja asiallisesti. Arvioin viiden vuoden aikana tehneeni koneella yli 1.500 m³ puutavaraa. Viime kaudella vaihdoin vinssin kelan, joka onkin ainoa rikkoutunut tai kulunut osa kaikkien näiden käyttötuntien aikana. Vaikka maalipinta on naarmuuntunut muutamista paikoista, ruostetta ei ole tullut.
Voin todella suositella HYPRO:a niille, jotka haluavat "valmiin" tuotteen, eivätkä halua olla korjaamassa tai tekemässä muutoksia saadakseen koneen toimimaan. Laatu ja toimivuus ovat todellakin HYPRO:n mantra!
Terveisin
HYPRO 300